WIFT Finlandin uusi kiltatoiminta alkaa osana Action!-hanketta

 

WIFT Finland aloittaa uuden äänikillan osana Action!-hanketta

WIFT Finland järjestää yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa Action!-hankkeen äänikiltatoimintaa yhdistyksen jäsenille, yliopiston alumneille sekä muille alan ammattilaisille.

Äänikillan ensimmäinen toiminta on elokuvamiksauskurssi. Kurssin osallistujat ovat elokuvaäänisuunnittelijoita tai -säveltäjiä. Ensimmäisessä osiossa elokuvamiksaaja perehdyttää kurssin osallistujat työskentelyynsä. Toisessa osiossa kurssin osallistujat opiskelevat Avidin S6-miksauspöydän käyttöä. Kolmannessa osiossa perehdytään tv-miksaukseen. Kurssin osallistujat voivat saada henkilökohtaista konsultointia omaan projektiinsa.

Mistä osa-alueista koostuu hyvä elokuvamiksaus? Mitä keinoja miksaaja käyttää? Miten Dolby Atmos-miksaus eroaa perinteisestä monikanavamiksauksesta? Koulutuksen ensimmäisen osion tavoitteena on syventää erityisesti naispuolisten äänisuunnittelijoiden ja säveltäjien tietoa ja osaamista elokuvamiksauksesta. Elokuvamiksaus tapahtuu siihen erityisesti suunnitelluissa, elokuvateatterimaisissa miksaamoissa, ja miksaaja on nimenomaisesti perehtynyt elokuvamiksaukseen. 

Toisena päivänä kurssin osallistujat perehdytään Avid S6-miksauspöydän käyttöön. Kurssin osallistujille tarjotaan mahdollisuus harjoitella pöydän käyttöä. Kurssin osallistujat voivat saada konsultaatiota omaan miksausprojektiin. Keväällä 2020 järjestetään kurssin kolmas osio, TV-miksauskurssi.

Haku kurssille avataan piakkoin, joten seuraa yhdistyksen tiedotusta.


KURSSIN TARVE

Muutama vuosi sitten tuli Suomessakin mahdolliseksi elokuvien miksaus Dolby Atmos-formaattiin. Elokuvamiksausta, saati sitten Atmos-miksausta ei juurikaan ole opetettu edes Aalto-yliopiston elokuvalinjalla. Tarvetta kurssille on, sillä elokuvien budjetit ja äänitöiden resurssit vaihtelevat todella paljon. Naisille usein tarjotaan pienibudjettisia tuotantoja, kuten esimerkiksi lyhytelokuvia, ja pienissä tuotannoissa miksausta tehdään itse niin pitkälle kuin mahdollista. Välttämättä tuotannossa ei ole varaa ollenkaan ulkopuoliseen miksaamoon. Siksi koulutus tukee erityisesti naisten ääniosaamista.

Action!-hankkeen tavoitteena on edistää naispuolisten ammattilaisten työllistymistä audiovisuaalisella alalla, kehittää toimenpiteitä esteiden poistamiseksi ja tukea työllistämistoimia sektorilla. Euroopan sosiaalirahaston rahoittama kolmevuotinen hanke toteutetaan Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen ja Women in Finland and Television Finland (WIFT Finland) ry:n välisenä yhteistyöhankkeena.

 
 
 
Yhteistyökumppanit: Aalto-yliopisto, Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos (ELO), WIFT Finland ry, Euroopan sosiaalirahasto, Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020